>@Unsplash
© Unsplash
  • Rahoituksen avulla rahoitetaan kaupungin päiväkoteihin, kouluihin ja liikuntapaikkoihin tehtäviä rakentamisen ja mittavien peruskorjausten investointeja.
  • Kouluinfrastruktuurin uudistamisella ja mitoittamisella pyritään paitsi parantamaan opetuksen laatua myös vastaamaan Turun kasvavan ja entistä moninaisemman opiskelijaväestön asettamiin vaatimuksiin.

Euroopan investointipankki (EIP) on myöntänyt Turun kaupungille 190 miljoonan euron rahoituksen uusien koulujen rakentamiseen ja olemassa olevien koulujen kunnostukseen eri puolilla kaupunkia.

Rahoituksen avulla Turun kaupunki voi jouduttaa opetus- ja oppimisympäristöjen nykyaikaistamista pedagogisen sopivuuden, energiatehokkuuden, laadun, terveyden ja turvallisuuden osalta sekä parantaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tarjonta.

Hanke uudistaa ja mitoittaa kouluinfraa, mikä tekee siitä yhden Euroopan kunnianhimoisimmista koulujen uudelleensuunnitteluprojekteista. Tavoitteena on vahvistaa lasten laaja-alaisia taitoja, kuten tiimityöskentelyä, projektinhallintaa ja yhteistyötä.

”Turku on yksi Suomen voimakkaimmista kasvukeskuksista, ja vastaamme kasvuun investoimalla merkittävästi. Euroopan investointipankin rahoitussopimus kohdistuu tällä kertaa olemassa olevien koulujen, päiväkotien ja liikuntatilojen parantamiseen ja myös uusien rakentamiseen. Investoinneilla turvataan kaupungin vetovoima ja lisätään houkuttelevuutta kaupunkilaisille ja uusille asukkaille”, Turun pormestari Minna Arve sanoo.

”Meillä on pitkäaikaiset ja hyvät suhteet Turun kaupungin kanssa. Olemme iloisia voidessamme rahoittaa kaupungin nykyaikaista kouluinfrastruktuuria ja parantaa opetuksen laatua, sanoo EIP:n varapääjohtaja Thomas Östros, jonka tehtäviin kuuluu myös rahoitus Suomessa”Suomi on toimeenpannut yhden Euroopan kunnianhimoisimmista koulujen uudelleensuunnitteluprojekteista. Se osoittaa sitoutumista jatkaa maan jo ennestään huipputasoisen koulutusjärjestelmän parantamista.”

Taustatietoa

Euroopan investointipankki (EIP)on pitkäaikaisia lainoja myöntävä Euroopan unionin rahoituslaitos, ja sen omistavat EU:n jäsenvaltiot. EIP-pankkiryhmä on laatinut ilmastopankin tiekartan (Climate Bank Roadmap) saavuttaakseen kunnianhimoiset tavoitteensa tukea ilmastotoimia ja ympäristön kannalta kestäviä investointeja tuhannella miljardilla eurolla vuoteen 2030 mennessä sekä käyttää yli 50 prosenttia EIP:n rahoituksesta ilmastotoimiin ja ympäristön kestävyyttä tukeviin toimiin vuoteen 2025 mennessä. Osana tiekarttaa kaikki EIP-pankkiryhmän uudet lainaoperaatiot on sovitettu Pariisin sopimuksen tavoitteisiin ja periaatteisiin vuoden 2021 alusta asti.

Turku on nopeasti kasvava lähes 200 000 asukkaan kaupunki Lounais-Suomessa. Turku on malliesimerkki pohjoismaisesta urbaanista onnistumisesta: se on ihmiskeskeinen yhteisö, jolla on suurkaupunki-identiteetti ja välitön yhteys luontoon. Keskikokoiseksi kaupungiksi Turulla on erittäin kunnianhimoiset kestävän kehityksen, hyvinvoinnin ja yhteisön kehittämisen tavoitteet. Se on valinnut kulttuurin ja taiteen ratkaisemaan kaupungin kehittämishaasteita alueellisesta ja sosiaalisesta eriytymisestä kuihtuviin keskusta-alueisiin sekä samalla parantamaan terveyttä ja edistämään innovaatioita.