• Kemiralle tutkimukseen ja kehitykseen ESIRin piiriin kuuluva 40 miljoonan euron laina
  • Rahoitus vauhdittaa kemiallisten ja teknisten vedenkäsittelyratkaisujen kehitystä
  • Kehitystyöstä hyötyvät vettä paljon kuluttavat teollisuudenalat ja kunnallinen vesihuolto

Euroopan investointipankki (EIP) on allekirjoittanut 49,3 miljoonan Yhdysvaltain dollarin (40 miljoonan euron) lainan suomalaisen globaalin kemian alan yrityksen Kemira Oyj:n kanssa. Lainan mahdollisti Euroopan strategisten investointien rahasto ESIR, joka on keskeinen osa Euroopan investointiohjelmaa.  EIP-ryhmän ja Euroopan komission perustaman ESIRin tarkoituksena on parantaa Euroopan talouden kilpailukykyä.

Kemira käyttää lainan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintansa tehostamiseen muun muassa vedenkäsittelyn sekä sellu- ja paperikemikaalien alalla. Tavoitteena on kehittää uusia tuotteita ja teknologioita sellu- ja paperiteollisuudelle, kunnalliseen ja teollisuuden jätevesihuoltoon sekä kaivosteollisuuteen. T&k-ohjelma toteutetaan Kemiran tutkimuskeskuksessa Espoossa ja se turvaa osaltaan huippuluokan erityisosaamista vaativia työpaikkoja.

EIP:n Pohjois-Euroopan rahoituksesta vastaava varapääjohtaja Alexander Stubb sanoi: “Luonnonvarojen rajallisuudesta johtuen meidän on käytettävä niitä parhaalla mahdollisella tavalla. Kemiran tutkimus-, kehitys- ja innovointiohjelma auttaa paljon vettä käyttäviä teollisuudenaloja ottamaan käyttöön vahvemmin kiertotalouteen suuntautuneita toimintamalleja, mikä auttaa osaltaan lieventämään ilmastonmuutosta.”

Työllisyydestä, kasvusta, investoinneista ja kilpailukyvystä vastaava Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen lisäsi: "Euroopan investointiohjelmaan kuuluva EIP:n tänään allekirjoittama 40 miljoonan euron laina kuvaa sekä EU:n että Kemiran sitoutumista kiertotalouteen ja jätteen synnyn vähentämiseen. Se kuvaa myös osapuolten sitoutumista kasvun ja työpaikkojen tukemiseen. Tällä ESIRin piiriin kuuluvalla rahoituksella Kemira voi vahvistaa t&k-valmiuksiaan ja kehittää uusia tuotteita ja menetelmiä jätevesien käsittelyyn ja innovatiivisten ratkaisujen tutkimukseen esimerkiksi paperi-, sellu- ja kaivosteollisuudessa. 

Kiertotalouden edistäminen, jota myös Kemiran kehitysohjelma edustaa, on yksi EU:n tärkeimmistä painopisteistä. Kiertotaloudessa tuotteiden, materiaalien ja luonnonvarojen taloudellinen arvo pyritään säilyttämään mahdollisimman pitkään. Samalla minimoidaan jätteen synty. EIP tukee yhdessä Euroopan komission kanssa rahoituksella ja hankeneuvonnan avulla EU-maita niiden siirtyessä kohti kiertotaloutta. Viimeisten viiden vuoden aikana EIP on osarahoittanut yhteensä 2,4 miljardin euron edestä kiertotaloushankkeita, jotka tukevat kestävää ja taloudellisesti järkevää kasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä Euroopassa ja laajemminkin.