>@Isopix/To be defined
©Isopix/ To be defined

EIP-ryhmä lisäsi vuonna 2013 merkittävästi taloudellista tukea edistääkseen Euroopan talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä. Tämä kuuluu olennaisena osana EU:n elvytystoimiin nykyisen kriisin ratkaisussa. EIP-ryhmä, joka käsittää Euroopan investointipankin ja Euroopan investointirahaston, toimi selkeän vastasyklisesti tukemalla taloutta noin 75,1 miljardin euron rahoituksella. Kasvua vuoteen 2012 verrattuna kertyi 37 prosenttia. EU:n alueelle kohdistuvan rahoituksen suuruus oli 67,1 miljardia euroa (kasvua 42 prosenttia).  Erityisen merkittävänä näemme pienten ja keskisuurten yritysten (pk-yritysten) rahoituksen saannin helpottumisen EIP-ryhmän turvaamilla toimenpiteillä. Koko Euroopan talouden selkäranka on menestyvissä pk-yrityksissä. “Pk-yritysten rahoitus oli suurin yksittäinen tukipanoksemme, yhteensä jopa 21,9 miljardia euroa. Tämä on ennätyksellisen suuri määrä!”, toteaa EIP-ryhmän pääjohtaja Werner Hoyer.

Euroopan investointipankki sopi 18,5 miljardin euron lainoista pienille ja keskisuurille yrityksille sekä mid cap -yrityksille, ja Euroopan investointirahasto antoi samanaikaisesti 3,4 miljardin euron sitoumukset. EIP-ryhmä yhdessä yksityisten pääomasijoittajien kanssa sai samalla käyttöön yli 50 miljardia euroa pienten ja keskisuurten yritysten tueksi. Kaiken kaikkiaan yhteensä 230 000 yritystä sai EIP-ryhmän toiminnan kautta joko suoraa tai välillistä tukea. Nämä yritykset työllistävät Euroopassa 2,8 miljoonaa henkilöä. 

Tämän lisäksi EIP:n toiminnan painopiste oli selkeästi tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kehittämisessä. EIP-ryhmä tuki EU:n talouden kilpailukyvyn parantamista 17,2 miljardilla eurolla. Pankki on EIR:n suurin osakas. Vahvistaakseen rahaston roolia EIP:n valtuusto päätti joulukuussa 2013 vahvistaa investointirahastoa pääoman korotuksella ja laajemmilla toimivaltuuksilla. ”EIR on hyvin vahva instrumentti, joka voi täyttää markkinoiden puutteita käyttämällä oman pääoman luonteista rahoitusta, takauksia sekä muita laina- ja rahoitusalan tuotteita paikkaamaan liikeyritysten tämänhetkistä rahoituksen niukkuutta”, pääjohtaja Hoyer sanoo.

EU:n pankkina EIP painotti vahvasti myös muita EU:n keskeisiä tavoitteita; ilmastopoliittisten toimien alalla pankki sopi kokonaisuudessaan 19 miljardin euron lainoista ja strategisen infrastruktuurin alalla 15,9 miljardin euron lainoista. Pankki myös käynnisti uusia erityisiä tarkoituksia varten suunniteltuja instrumentteja, joita ovat esimerkiksi ulkomaankaupan rahoitusinstrumentti (Trade Finance Facility), pk-yritysten takausrahasto ja eurooppalaisten hankkeiden rahoitusta varten räätälöity project bond -rahoitusmekanismi.

EIP myös käynnisti heinäkuussa 2013 erityisen nuorten työllisyysohjelman “Skills and Jobs – Investing for Youth”, jolla täydennetään Euroopan unionin toimenpiteitä nuorisotyöttömyyttä vastaan. Alun perin ohjelmalle oli budjetoitu 6 miljardia euroa. “Olen hyvin ylpeä siitä, että alun perin sovittu ohjelman määrällinen tavoite on ylitetty merkittävästi. Vain kuudessa kuukaudessa EIP osoitti 9,1 miljardin euron lainat nuorisotyöttömyyden ehkäisyyn. Tämä on suuri saavutus!”, pääjohtaja Hoyer toteaa.

EIP oli jatkuvasti aktiivinen ja aloitteellinen toimija myös kansainvälisesti EU:n talouden kriisistä huolimatta. Vuonna 2013 pankki osoitti 7,7 miljardia euroa Euroopan unionin ulkopuolisten maiden hankkeisiin. Toteuttamansa varainhankinnan kautta pankki tuotti EU-tasolla lisäarvoa kasvattaen merkittävästi EU:hun suuntautuvia ulkomaisia sijoituksia – lähes puolet pankin joukkovelkakirjoista myytiin EU:n ulkopuolisille sijoittajille. Vuonna 2013 pankki toteutti yhden historiansa suurimmista varainhankintaohjelmista, 72 miljardia euroa. Tämä on ylivoimaisesti suurin ylikansallisen rahoituslaitoksen toteuttama ohjelma.

EIP:n omien pääomien määrä heijastaa pankin taloudellista vahvuutta. Vakavaraisuus vahvistui 23,1 prosentista 28,7 prosenttiin vuonna 2013 pääoman korotuksen jälkeen, josta pankin osakkaat, 28 Euroopan unionin jäsenvaltiota, päättivät vuonna 2012. Saamisten laatu säilyi vahvana järjestämättömien lainojen määrän ollessa vain noin 0,2 prosenttia luottokannasta. Pankin likviditeettivaranto oli suuruudeltaan 66 miljardia euroa, ja se pidetään jatkuvasti riittävän suurena. Taseen loppusumma vuoden 2013 lopussa oli 512 miljardia euroa, ja omat varat olivat tilikauden päättyessä lähes 58 miljardia euroa.

EIP-ryhmän selkeänä tavoitteena on toimia lähitulevaisuudessa vastasyklisesti edistääkseen EU:n kansantalouden kasvu- ja työllistämiskykyä. Tämä on ehdottomasti ensisijainen tavoite johtuen ennen kaikkea nykyisen kriisin kestosta ja syvyydestä, jotka aiheuttavat kielteisiä vaikutuksia Euroopan pitkäaikaiseen talouskasvuun. “Investoinnit jäävät yhä kriisiä edeltävästä tasosta lähes kaikkialla Euroopassa, mikä haittaa mahdollisuuksia parantaa EU:n jäsenvaltioiden kasvupotentiaalia. Eurooppa on jäämässä jälkeen globaalista kilpailukyvystä, koska unionin ulkopuoliset maat investoivat teknologiaan ja innovaatioihin paljon mittavammin kuin Euroopan unioni ja suurin osa sen jäsenmaista”, pääjohtaja Hoyer sanoo.

Euroopan on tästä syystä ryhdyttävä asianmukaisiin toimiin. “Meidän on lisättävä voimakkaasti investointejamme. Erityisesti meidän on investoitava merkittävästi nykyistä enemmän tutkimukseen, kehitykseen ja innovointiin sekä 2000-luvun infrastruktuuriin, jotta voimme parantaa kilpailukykyämme. Me voimme toistaiseksi ponnistaa eteenpäin vahvoista asemista. Mutta ellemme varaudu pidemmän tähtäimen tarpeisiin, Euroopan kilpailukyky ei pärjää globaalitalouden tuomassa kilpailussa”, pääjohtaja toteaa.  Hän vakuuttaa, että EIP-ryhmä antaa jatkossakin oman merkittävän panoksensa toimiin, jotka auttavat meitä selviämään nykyisistä haasteistamme Euroopassa.

Taustatietoa toimittajalle:

Esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia ja niissä saattaa tapahtua pieniä muutoksia.

Euroopan investointipankki on pitkäaikaisia lainoja myöntävä Euroopan unionin rahoituslaitos, jonka jäseniä ja osakkeenomistajia ovat kaikki EU:n jäsenvaltiot. Se antaa pitkäaikaista rahoitusta terveelle pohjalle rakentuviin investointeihin, jotka edistävät EU:n poliittisten päämäärien toteutumista.


  • Diaesitys [EN]
  • Luettelo rahoitustoimista vuonna 2013 [EN]
  • Video lehdistötilaisuudesta [EN]