>@KONE
© KONE
  • Rahoituksella tuetaan KONEen tutkimus- ja kehitystyötä, jonka tuloksena syntyy entistä energiatehokkaampia hissejä, liukuportaita, liukukäytäviä ja automaattiovia sekä muita älykkäitä ratkaisuja ihmisten liikkumiseen.
  • Hanke vahvistaa Euroopan unionin teollisuuden kilpailukykyä ja teknologiajohtajuutta.

EIP:n ja suomalaisen KONE-konsernin välillä tänään allekirjoitettu 200 miljoonan euron lainasopimus tukee innovatiivista tutkimus- ja kehitystyötä, joka edelleen parantaa KONEen tuotteiden turvallisuutta ja suorituskykyä. Samalla KONEen oman toiminnan hiilijalanjälki pienenee laitteiden ja palvelujen energiatehokkuuden parantuessa. Tämä edistää myös yrityksen teknologiaa käyttävien rakennusten energiatehokkuutta.

"Olemme EIP:ssä iloisia voidessamme allekirjoittaa tämän sopimuksen KONEen kanssa", sanoo rahoituksesta Suomessa vastaava EIP:n varapääjohtaja Thomas Östros. "Tämä on jo kolmas lainamme yritykselle. Se parantaa hissien ja liukuportaiden energiatehokkuutta tänä kriittisenä aikana sekä auttaa vahvistamaan eurooppalaisen teollisuuden teknologiajohtajuutta. Lisäksi rahoitushanke vahvistaa kilpailukykyä monilla eri toimialoilla, kuten digitalisaatiossa ja kehittyneissä materiaaleissa. Sitä kautta tuemme Euroopan talouskasvua ja työllisyyttä sekä suoraan että välillisesti."

"Lainasopimus auttaa meitä kehittämään entistä kestävämpiä ja digitaalisesti toimivampia liikkuvuusratkaisuja kaupunkiolosuhteisiin. Uskomme, että yrityksemme ratkaisuilla on suuri vaikutus ihmisten liikkumiseen kaupungeissa ja rakennuksissa. Ne parantavat myös energiatehokkuutta ja tekevät laitteiden käytöstä entistä turvallisempaa", kertoo KONEen laitteiden tuotekehityksestä vastaava johtaja Jean-Christophe Almira.

"Keskitymme sellaisiin innovaatioihin, jotka auttavat meitä saavuttamaan kunnianhimoiset tavoitteemme kasvihuonepäästöjen vähentämisessä. Haluamme olla asiakkaillemme luotettava kumppani, kun on kyse hiilijalanjäljen pienentämisestä, digitaalisten ratkaisujen mahdollistamisesta sekä toiminnan tehokkuudesta ja turvallisuudesta", jatkaa Almira.

Taustatietoa

EIP-ryhmä on laatinut ilmastopankin tiekartan Climate Bank Roadmap saavuttaakseen kunnianhimoisen tavoitteensa tukea ilmastotoimia ja ympäristön kannalta kestäviä investointeja tuhannella miljardilla eurolla vuoteen 2030 mennessä sekä suunnata yli 50 prosenttia EIP:n rahoituksesta ilmastotoimiin ja ympäristön kestävyyteen vuoteen 2025 mennessä. Osana tiekarttaa kaikki EIP-ryhmän uudet lainaoperaatiot on sovitettu Pariisin sopimuksen tavoitteisiin ja periaatteisiin vuoden 2021 alusta asti.

KONEen tavoitteena on tehdä kaupungeista parempia paikkoja elää. Olemme alallamme yksi maailman johtavista yrityksistä. Valmistamme hissejä, liukuportaita ja automaattiovia sekä tarjoamme ratkaisuja laitteiden huoltoon ja modernisointiin rakennusten koko elinkaaren ajan. Teemme ihmisten liikkumisesta korkeammissa ja älykkäämmissä rakennuksissa turvallista, mukavaa ja luotettavaa. Vuonna 2021 KONEen liikevaihto oli 10,5 miljardia euroa, ja vuoden lopulla henkilöstömäärä oli yli 60 000. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.