>@Ilmatar
© Ilmatar
  • EIP investoi sijoitusyhtiö Omnesin hallinnoiman Capenergie 4 -rahaston rinnalla tuulivoiman kehittämiseen ja rakentamiseen Suomessa.
  • EIP:n 35 miljoonan euron investointi kohdistetaan johtavan suomalaisen uusiutuvan energian yhtiön Ilmatar Energyn nykyisiin ja tuleviin, yhteensä 3 gigawatin hankkeisiin.
  • EIP:n panostus auttaa Ilmatarta nousussa Pohjoismaiden itsenäisten energiaa tuottavien yhtiöiden (IPP) kärkijoukkoon.

Euroopan investointipankki vahvistaa tukeaan suomalaiselle uusiutuvalle energialle sijoittamalla Omnesin hallinnoiman Capenergie 4 -rahaston rinnalla 35 miljoonaa euroa tuulivoiman rakentamiseen ja kehittämiseen Suomessa. Sijoitus tukee Ilmatar Energyä nousussa kohti itsenäisten energiaa tuottavien yhtiöiden kärkikastia. EIP:n sijoitus on tärkeä osa Ilmattaren kaikkiaan 250 miljoonan euron rahoituskierrosta, jota Omnes yhteistyökumppaneineen on johtanut. Sijoittajien joukossa ovat Amundi, Après-demain, Arcano Partners, Cambridge Associatesin hallinnoimat sijoitukset, Industriens Pension ja RAISE Impact.

EIP:n sijoitus on yksi sen suurimmista Suomeen kohdistetuista investoinneista, ja se on osaltaan mahdollistamassa Ilmattaren 1 gigawatin tuulivoiman lisärakentamista vuoteen 2027 mennessä. Tästä kapasiteetista 500 megawattia on jo rakenteilla sekä osittain tuotannossa eri puolilla Suomea. Suuri osa tästä on Piiparinmäen tuulivoimapuisto (211 MW), joka on valmistuessaan koko maan suurin. EIP:n sijoitus tukee myös Ilmatar Energyn yli 2 gigawatin hankekehitysportfolio jatkokehitystä.

”EIP:n rahoitus uusiutuvan energian projekteihin Suomessa tulee tulevaisuudessa olemaan entistä ajankohtaisempaa”, EIP:n varapääjohtaja Thomas Östros arvioi. “Toimialalle tarvitaan merkittäviä investointeja koko Suomen tavoitellessa kunnianhimoisesti päästötavoitteitaan, ja EIP:lla on aiempia referenssejä, kokemusta ja investoitavia varoja näiden tavoitteiden tukemiseksi. European Green Deal -tavoitteiden ja EIP:n omien ilmastotavoitteiden mukaisesti olemme tyytyväisiä, että saamme tukea näitä uusiutuvan energian hankkeita.”

Juha Sarsama, Ilmatar Energy Oy:n toimitusjohtaja: “Me Ilmattarella olemme erittäin ylpeitä ja kiitollisia EIP:n valinnasta sijoittaa juuri meihin. Me toimimme suomalaisena suunnannäyttäjänä vihreässä siirtymässä ja autamme sekä kuluttajia että yrityksiä tekemään vihreitä valintoja. Ilmatar on toiminut jo yli 10 vuotta Suomen tuulivoiman pioneerina ja tarinamme jatkuu kehittämällä muitakin uusiutuvan energian muotoja, joilla on pienimmät mahdolliset tuotantokustannukset.”

Serge Savasta, Managing Partner, Omnes: “Tämä investointi on hyvä esimerkki EIP:n kyvystä tehdä yhteistyötä yksityisten sijoittajien kanssa ja yhdessä tukea Euroopan vihreää siirtymää. Olemme erittäin tyytyväisiä onnistuttuamme saamaan EIP:n mukaan rahoituskierroksellemme, joka on avainasemassa tukemassa Ilmattaren kehitystä Pohjoismaiden johtavaksi itsenäisesti energiaa tuottavaksi yhtiöksi. Haluamme kiittää kaikkia sijoituskumppaneitamme, jotka ovat tukeneet Ilmatar Energyä ja Omnesia tässä tärkeässä investoinnissa.”

Taustatietoja:

Euroopan investointipankki (EIP) on pitkän tähtäimen investointi-instituutio Euroopan Unionissa,. EIP on EU:n jäsenvaltioiden omistama. Se tarjoaa pitkän tähtäimen rahoitusta sijoituksille, jotka tukevat EU:n tavoitteita. Vuonna 2020 EIP rahoitti suomalaisia projekteja yli 676 miljoonalla eurolla. EIP lainaa rahaa pääomamarkkinoiden kautta ja lainoittaa projekteja, jotka sopivat EU:n tavoitteisiin. Kaikista lainoista noin 90 prosenttia annetaan EU-alueelle.

Ilmatar Energy Oy on suomalainen energiayhtiö, joka tuottaa vain uusiutuvaa energiaa ja osallistuu tuulivoiman arvoketjuun projektien ja tuotannon kaikissa vaiheissa: Ilmatar Energy myy uusiutuvaa energiaa kuluttaja-asiakkaille ja yrityksille. Lisäksi Ilmatar Energy rakentaa, omistaa ja hallinnoi tuulivoimapuistoja lisätäkseen suomalaista uusiutuvan energian tuotantoa 1 gigawatin kapasiteetilla vuoteen 2027 mennessä. Ilmatar Energyn pääkonttori on Helsingissä. 

Omnes on johtava pääoma- ja infrastruktuurisijoitusyhtiö. Yhteensä 5 miljardin hallinnoimailla varroillaan se rahoittaa yhtiöitä kolmella osa-alueella: kasvuyhtiösijoitukset, pääomasijoitukset ja infrastruktuurisijoitukset. Omnes on kokonaan työntekijöidensä omistama. Se on sitoutunut noudattamaan kestävän rahoituksen sääntöjä ja perustanut Fondation Omnes -säätiön auttamaan lapsia ja nuoria. Se on allekirjoittanut Yhdistyneiden Kansakuntien Principles for Responsible Investment -sitoumuksen (PRI).