>@Lassi Häkkinen / City of Lahti
© Lassi Häkkinen / City of Lahti
  • EIP on allekirjoittanut Lahden kaupungin kanssa rahoitussopimuksen 100 miljoonan euron lainasta 25 vuodeksi. Rahoituksen kohteina ovat kaupungin koulurakennusten ja päiväkotien korjaus ja uudisrakentaminen.
  • Rahoituksen tarkoituksena on rakennusten nykyaikaistaminen vuonna 2016 uudistetun kansallisen opetussuunnitelman linjausten mukaisesti sekä oppilaiden, opettajien ja laitosten henkilöstön terveyden ja hyvinvoinnin parantaminen.

Lahden seudun opetustilat uudistuvat merkittävästi osin Euroopan investointipankin (EIP) rahoituksella.  Lahden kaupunki päivittää opetustilojaan vuonna 2016 uudistetun opetussuunnitelman periaatteiden mukaisesti, ja uusien koulujen rakentamista ja vanhojen peruskorjauksia kaupungin eri osissa rahoitetaan 100 miljoonan euron EIP-lainalla. Hanke koostuu useista osaprojekteista, joita ovat esimerkiksi päiväkotien ja peruskoulujen uudisrakentaminen ja vanhojen rakennusten korjaukset sekä tilojen uudelleen järjestelyt ja kunnostus.

EIP:n varapääjohtaja Thomas Östros sanoo: "Suomi on toteuttanut yhden Euroopan kunnianhimoisimmista koulujen uudistushankkeista ja osoittaa sitoutuneensa jatkossakin kehittämään jo ennestään korkealaatuista koulujärjestelmäänsä. Tämä rahoitus auttaa uudistamaan ja parantamaan opetustiloja Suomen tuleville sukupolville. Olemme iloisia, että voimme olla mukana sitä tukemassa.”

"Lahden kaupungin menestyminen tulevaisuudessa perustuu asukkaidemme koulutukseen ja osaamiseen. Olemme panostaneet opetukseen jo aiemmin. EIP:n rahoituksen avulla voimme edistää kunnianhimoista suunnitelmaamme, jolla pyrimme tarjoamaan opetusjärjestelmälle parhaan mahdollisen, maailmanluokan toimintaympäristön”, Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen toteaa.

Opetustilojen uudistustarvetta lisäävät myös nykyisten koulurakennusten sisäilmaongelmat. Koulujen huono sisäilma heikentää oppilaiden oppimistuloksia sekä opettajien ja henkilöstön hyvinvointia. Uusilla tiloilla pyritään paitsi takaamaan terveellinen, turvallinen ja nykyaikainen oppimisympäristö, myös täyttämään uusimmat energiatehokkuusstandardit. Nämä tavoitteet liittyvät Lahden valintaan Euroopan vihreäksi pääkaupungiksi vuodelle 2021. Lisäksi uusien rakennushankkeiden tavoitteena on parantaa opetustilojen muunneltavuutta niin, että ilmastonmuutos otetaan huomioon.