Johtaja
- 98-100, boulevard Konrad Adenauer
- L-2950 Luxembourg
- Luxembourg
Ansioluettelo
Tämä ansioluettelo perustuu henkilön itsensä EIP:lle antamiin tietoihin.
Elina Roine nimettiin Rahoitustoimet-osaston (OPS) apulaisylijohtajaksi 1. syyskuuta 2024 alkaen.
Uuden toimensa ohella hän johtaa edelleen saman osaston Liiketoiminnan suunnittelu ja tuki -yksikköä, jossa tehtävässä hän on toiminut joulukuusta 2021 alkaen.
Ennen nykyistä johtotehtäväänsä hän perusti Rahoitustoimet-osaston ilmastotoimiston ja johti sitä kahden vuoden ajan. Siellä hän ohjasi EIP:n siirtymää EU:n ilmastopankiksi, ja hänellä oli keskeinen rooli Ilmastopankin tiekartan toteuttamisessa. Lisäksi Elina ja hänen rahoitustoiminnan tukitiiminsä ovat edelläkävijöitä pankin front office -toimintojen digitaalisessa siirtymässä.
Elina tuli EIP:n palvelukseen lainavastaavaksi vuonna 2006. Aluksi hän vastasi Saksan markkinoista usealla eri asiakas- ja tuotesegmentillä aina yrityksistä rahoituslaitoksiin sekä yksityissektorin korkean riskin operaatioista julkisen sektorin infrastruktuurirahoitukseen. Vuonna 2013 hänet nimettiin Saksan jaoston päälliköksi. Sen jälkeen hän siirtyi johtamaan Itämeren ja Pohjois-Euroopan osaston yritysrahoituksesta vastaavaa jaostoa.
Elina aloitti pankkiuransa Nordea-konsernissa Helsingissä. Ennen siirtymistään kansainvälisen pankkitoiminnan eturiviin hän toimi riskinhallinnan tehtävissä. Vuonna 2001 Elina muutti Lontooseen ja aloitti työskentelyn Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankissa (EBRD). Rahoituslaitosten liiketoimintaryhmän osana hän työskenteli useissa EBRD:n kohdemaissa johtaen erilaisia rahoitustoimia senior-lainoista ulkomaankaupan rahoitukseen ja pääomasijoituksiin ennen siirtymistään EIP:hen.
Elina valmistunut valtio- ja taloustieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta. Sen jälkeen hän on suorittanut jatko-opintoina kansainvälisten asioiden maisterin tutkinnon Wienissä (Diplomatische Akademie Wien).