>@EIB
  • Kansainvälisten rahoituslaitosten korkean tason kokouksessa vahvistettiin ilmastoa, energiaa ja innovaatioita koskevat yhteiset tavoitteet.
  • Viiden viime vuoden aikana pankit ovat yhteisrahoittaneet hankkeita noin 10 miljardilla eurolla, ja jatkossa on tulossa vielä lisää rahoitusta.

Pohjoismaiden investointipankin (NIB) ja Euroopan investointipankin (EIP) ylin johto tapasi tänään Luxemburgissa keskustellakseen rahoituslaitosten yhteistyön jatkosuunnitelmista. Tapaaminen pidettiin Luxemburgissa NIB:n hallituksen kokouksen yhteydessä. Viimeksi EIP vieraili NIB:n pääkonttorissa Helsingissä vuonna 2019.

Pankkien johtajat keskustelivat monista eri aiheista, kuten Euroopan vihreän kehityksen ohjelmasta, Ukrainan sodan vaikutuksista, Euroopan energiakriisistä sekä investointitarpeista uusiin energialähteisiin ja uuteen teknologiaan. Tapaamisessa pohdittiin myös keinoja yksityissektorin mukaan saamiseksi, jotta voitaisiin kasvattaa investointeja kestävään infrastruktuuriin. Lisäksi käsiteltiin tutkimus- ja kehitysrahoitusta.

EIP:n pääjohtaja Werner Hoyer kertoo: ”Tämä on ensimmäinen pankkiemme välinen korkean tason tapaaminen koronapandemian ja Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Yhteinen tavoitteemme on edistää nopeaa ja oikeudenmukaista vihreää siirtymää Itämeren alueella. Haluamme lisätä investointeja energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan sekä taloudellista tukea paikallisyhteisöille ja pk-yrityksille. Molemmat pankit ovat myös sitoutuneet tukemaan teknologisia innovaatioita, jotka voivat auttaa meitä löytämään keinot hiilineutraaliuden saavuttamiseen maailmassa vuoteen 2050 mennessä.”  

NIB:n toimitusjohtaja André Küüsvek toteaa Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan johtaneen energiakriisiin. ”Toimenpiteitä tarvitaan kiireellisesti. Euroopan on parannettava energiahuollon häiriönsietokykyä ja nopeutettava siirtymää vähähiiliseen talouteen. Itämeren alueen on syytä ponnistella entistä lujemmin parantaakseen kykyä selviytyä kestävästi vaikeissa tilanteissa. Vaikka energiakriisi ajaa talouksia kohti taantumaa, yhteiskunnan on tärkeää huolehtia vihreästä siirtymästä samalla kun pyrimme selättämään energian hinnannoususta johtuvat välittömät vaikeudet. Kansainvälisillä rahoituslaitoksilla on kriiseissä vakauttava rooli. Tunnemme yhteisen vastuumme ja olemme valmiit toimimaan.”

EIP:n ja NIB:n hyvillä yhteistyösuhteilla on pitkä historia. Pankit ovat rahoittaneet hankkeita yhdessä ja rinnakkain NIB:n kaikissa kahdeksassa jäsenmaassa (Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska ja Viro) etenkin julkissektorilla sekä yritysten hankerahoituksessa toiminnan luonteen vaihdellessa yhteisrahoituksesta syvempään yhteistyöhön. Viiden viime vuoden aikana pankit ovat yhteisrahoittaneet hankkeita noin 10 miljardilla eurolla, ja jatkossa on tulossa vielä lisää rahoitusta. 

Esimerkkeinä viime aikoina yhteis- tai rinnakkaisrahoitetuista hankkeista voidaan mainita Northvoltin suuri akkutehdas (Ruotsi), European Spallation Source -tutkimuslaitos (Ruotsi ja Tanska), Käppalan jätevedenpuhdistamo (Ruotsi), Mälardalenin uudet ympäristöystävälliset junat (Ruotsi), Vaasan keskussairaala (Suomi), Lapin keskussairaala (Suomi), Lahden kaupungin opetustilat (Suomi), uudet matalalattiaiset raitiovaunut Riikaan (Latvia) sekä Kekavan ohikulkutie (Latvia).

Taustatietoa

EIP-ryhmä on asettanut oikeudenmukaisen siirtymän varmistamisen yhdeksi neljästä päätavoitteistaan ilmastopankin tiekartassaan Climate Bank Roadmap 2025. Pankin tavoitteena on tukea ilmastotoimia ja ympäristön kannalta kestäviä investointeja tuhannella miljardilla eurolla vuoteen 2030 mennessä sekä sovittaa kaikki uudet lainaoperaationsa Pariisin sopimuksen tavoitteisiin ja periaatteisiin.

Pohjoismaiden investointipankki (NIB) on Islannin, Latvian, Liettuan, Norjan, Ruotsin, Suomen, Tanskan ja Viron yhdessä omistama kansainvälinen rahoituslaitos. Se edistää jäsenmaidensa kestävää kasvua myöntämällä pitkäaikaista rahoitusta hankkeisiin, jotka lisäävät tuottavuutta ja hyödyttävät ympäristöä.